PekkaMansala

Kaikki blogit puheenaiheesta Runot

Laulu Saaren suuresta vahdista

Syntyi kerran suuri koira

haukku valkoharjallinen,

musti mustaturvallinen,

vihersilmä villahäntä,

maski rauankarvallinen,

kylessä kuva päivösen

Otti aarin anturaansa,

käppäs kylän käpäläänsä

Haukku kuului Harjavallass'

henki höyrys Huhinmaalla,

häntä heilui Heinolassa,

pää keikkui Pyhäjoella

 

Oli tuo rakki rautahammas,

vihersilmä villahäntä

pohjosen paloilla pihassa,

vaaramailla vahtimassa

Aurinko siitä aleni,

lauhtui päivä laskiessa

Hallin haukku hiipuikseli,

Myytti runotytöstä ja maallinen rakkaus

Saima Harmaja (1913-1937) kirjoitti neljä runokokoelmaa, sairastui tuberkuloosiin ja kuoli vain 23-vuotiaana. Kuoleman jälkeen syntyi runotyttölegenda, jota pönkittivät äidin, Laura Harmajan ja sisaren, Kirsti Topparin, kokoamat teokset Saiman päiväkirjojen pohjalta.

Ensimmäinen kattava elämäkerta Saima Harmajasta murskaa myytin runotytöstä ja tuo siihen uusia sävyjä (Ritva Ylönen: Saima Harmaja - Sydänten runoilija, SKS 2019). Kirjan kiinnostavin osuus onkin siinä, miten myytti syntyi ja miten legenda rakennettiin nuorena nukkuneesta runoilijasta.

Korkeuskäyrä

Korkeuskäyrä

 

Korkeuskäyrä piirtää  meren lahden,

sen jossa olimme joskus kahden.

Korkeuskäyrä antaa mantereelle siluetin,

myös sen rinteen jossa sinut petin.

 

Korkeuskäyrä kupera ja koverakin

ohjaa rastille suunnistaja sakin.

Korkeuskäyrä mittaa korkeutta ylös alas,

sen tietää pinnan alla myöskin valas.

 

Korkeuskäyrä ohut taikka vahva,

voi missä onkaan maailman nostokahva?

Korkeuskäyrä olematon tyhmä viiva

kaiken tietävä on se ja varsin diiva.

 

Limerikkihupaa

Joskus nuorena poikasena törmäsin johonkin tekstiin, jossa esiteltiin limerikkejä ja niiden tekemistä. Mieleen ei ole jäänyt yhtään, että mikä kirja tai artikkeli oli kysymyksessä, mutta minussa se sai aikaan hetkellisen mielenkiinnon limerikkien rakentamiseen. Syntyihän niitä, tolkuttomia ja vielä tolkuttomampia. 

Erotiikkaa kesärunossa

Sielussa elämä ja nautinto

kirjoittaa meistä runoa

kirjoittaa sen josta nautimme

luemme sitten kokemuksella.

 

Itseä ei piiloon pääse

ei edes peilin taakse

katselemme omaa alastomuutta 

kiroamme omaa voimattomuutta.

 

Erotiikka syntynyt meitä varten

rakkauden tähden

kunnes sielu on kylläinen ja täysi

se on rakkautta.

 

Paljonko olemme velkaa itsellemme

turhan ankarasta itsekritiikistä

paatuneesta mielestä

rakkauden raunioilla?

 

Hevonen Mannerin runoissa III

Eeva-Liisa Mannerin kokoelmassa Kirjoitettu kivi (1966) julkaistu runo ”El gran organillo del burro” on antologiassa Runoja 1956–1977 saanut suomenkielisen nimen ”Aasin suuri posetiivi”[1] . Tämän proosarunon ”hevonen” on hyvin konkreettinen ja esiintyy runon ensimmäisessä kappaleessa:

 

Pro Poesia

Tänään paljastettiin Eeva-Liisa Mannerin haudalle pystytettävä Pro Poesia -veistos Kalevankankaan hautausmaalla Tampereella. Eeva-Liisa Manner -seuran varapuheenjohtaja Marja-Leena Tuurna kertoi seuran muistohankkeesta. Kirjailija Maire Martikainen piti juhlapuheen. Veistoksen suunnitellut ja lasiosan valanut arkkitehti Veijo Muroke kertoi veistoksesta. Näyttelijä Sanna Majanlahti lausui runon ”Kunnianosoitus Wilhelm Friedemann Bachille”:

 

Unohtuneita polkuja, jotka ovat kasvaneet umpeen,

Eino Leino ja laulujen lunnaat

Eino Leino osasi kiteyttää oman elämänsä paremmin kuin kukaan muu. Jo 30-vuotiaana Leino taisi aavistaa, mitä tuleman pitää, kun hän runoili Elegiassaan: 

"Mies olen köyhä: kalliit on laulujen lunnaat. / Kaikkeni annoin, hetken ma heilua jaksoin, / haavehen kullat mieleni murheella maksoin."

Kirjailijoiden elämäkertoihin erikoistunut Panu Rajala on tehnyt Leinosta  (1878-1926), Suomen runotaivaan kirkkaimmasta tähdestä, massiivisen elämäkerran (Panu Rajala: Virvatuli - Eino Leinon elämä, WSOY 2017).

Hevonen Mannerin runoissa II

Edellinen bloggaukseni Mannerin hevosrunoista oli sen verran tykätty, että päätin kirjoittaa samasta aiheesta vielä toisenkin. Tällä kertaa keskityn runoon "Näin sen vuoritiellä", joka on Mannerin runoista puhtaimmin eleginen. Runo ilmestyi kokoelmassa Jos suru savuaisi (1968). Kärsivän hevosen aihe on runon keskiössä, kuten usein vuoden 1968 kokoelmissa (Manner julkaisi vuonna 1968 myös kokoelman Fahrenheit 121):

Tänään syntyi Mittymaarja

Tänään valmistui taas uusi maalaus Mittymaarja, joka on saanut innoituksen Larin-Kyöstin runosta.

Julkaise syötteitä